Kaksi päivää ja kahdeksas luokka on ohi. Paljon ihania asioita on tapahtunut. Kuin myös surullisia. Monia asioita jään ikävöimään. Jotkut asiat haluaisin unohtaa. Jotkin asiat olisi kannattanut tehdä toisin tai jättää tekemättä. Asioita jäi tekemättä. Joskus toivon saavani palata asioita ja elää tämän vuoden uudelleen, korjata asioita.

Mutta toisaalta. Se taitaa olla totta, että täydellinen elämä alkaisi tuntua aika epätäydelliseltä. Vastoinkäymisistä voi oppia. Tämä on ollu legendaarinen vuosi, jota voin/voimme muistella vielä pitkään.

Yleensä minä olen se, joka taistelee muutoksia vastaan. Pitäisi opetella päästämään irti. Ainakin keventämään otetta.

Odotan todistuksen olevan ihan hyvä. Luultavasti parempi kuin viime vuonna. :>> Olen vasta viimeisen puolenvuoden aikana alkanut opiskelemaan tosissani. Ennen sain keskinkertaisia numeroita, seiskaa ja kasia. En minä vieläkään ole saanut montaa ysiä, mutta linja on nousussa. Johtuu varmaan siitä, että tulevaisuus on alkanut pelottamaan.

Ja jokainen päivä vie vaan lähemmäksi  päätöstä, mitä teet loppu elämälläni?

Minua inhottaa, knu vanhempani pitävät itsestäänselvyytenä, että menen lukioon ja saan valkolakin. Tietenkin se olisi järkevin vaihtoehto. Ja luultavasti teenkin niin. MUTTA, en halua, että he ajattelevat sen itsestäänselvyytenä. En halua kuulla heidän kertovan sukulaisille, miten olen suvussa seuraava, joka valkolakin saa. Tämä on minun elämäni, minun. Ja minä teen päätökset itse.

Olen muutaman kerran sanonut, että menen amikseen. Ihan vain sanonut, vaikka en ole asiaa suunnitellut. Lapsellista, tiedän. Haluaisin heidän vain ymmärtävän, että amiksenakin pärjää. Eikä se todellakaan ole mikään huonompi vaihtoehto. Luultavasti päädyn kuitenkin lukioon. Pääasiassa siitä syystä, että en tiedä minne muualle menisin. En osaisi valita linjaa amikseen. En tiedä mitä teen elämälläni. Pelottaa aikuistua, lapsen elämä on niin helppoa.

Ja silti odotan aikuistumista. Ei, en aikuistumista. Enkö joskus sanonut, että olisin mielummin 60 vuotta kuin aikuinen? Haluaisin vain itsenäistyä, enemmän. Kai. Haluaisin oman elämän, oman arjen.
Olen aina unelmoinut omasta kämpästä. Ihan siitä yksinkertaisuudesta kun saan valita sinne oman väriseni verhot ja mukit. Siivota silloin kun huvittaa (mitähän siitäkin tulee) ja soittaa sitä musiikkia mistä tykkään.

Ja silti pelottaa.