Pelaan pasianssia ja juon limua. Tämäkö on nyt sitten se odotettu kesä? Tuntuu, että aina kesäloman ensimmäiset päivät tuntuvat oudoilta. Ajattelee, ettei tämä voi olla sitä lomaa. Sanottiin, että tästä tulee kaikkien aikojen kesä. Ja silti se alkaa näin tavallisesti.
Mutta mä luotan, että siitä tulee just se Summer of Dreams '06. Vai miten me sitä koulussa nimitettiinkään. Odotan tältä kesältä niin paljon, tää on erilainen. Tiedän sen.

Lähen pian matkoille. Kaverin kanssa, ilman vanhempia. Huippua. Ja sitä ennen nään pari kaveria, joita en näe kovin usein. Huippua sekin. Vaikka mä en näkisi niitä viikottain, niin ei rakkaus niihin mihinkään vähene. Lapsuudenystävät ovat kieltämättä hyvin erilaisia kuin ne jotka saa uudella yläasteella tai lukiossa. Ei ne välttämättä ole tärkeitä tai vähemmän tärkeitä. Mutta ne tietää. Ne tietää minkälainen räkänokka mä olin ekalla luokalla. Ne tietää tyhmät jutut, tärkeät jutut. Mä kerron niille herkemmin mun elämän vaikeuksista. Ne ymmärtää, ne tietää. Ne tietää mistä mä oon tullut ja miten musta on tullut mitä oon. Niitten kaa voin jakaa lukemattomat muistot, joita muut ei ymmärrä.

Kerran mä riitelin toisen mun lapsuudenystävän kanssa. Sillon äiti sanoi, että yritä nyt sopia se asia. Ystäviä ei koskaan ole liikaa, ei varsinkaan niitä vanhimpia. En mä sitä ihan heti uskonut. Musta oikeasti tuntui, että oli liikaa kavereita. Kännykkä soi koko ajan, joka päivä piti olla jonkun kanssa. Mutta niitä ne olivatkin, kavereita. Tärkeitä ihmisiä, mutta eivät ne tosiystäviä voita. Oon onnellinen et sovin sen kaa. Huomenna nään sen ekan kerran moneen kuukauteen.

Tänään menen kampaajalle.